Takaisin etusivulle >
Suomen junaliikenne pysähtyy maanantaina – tiistaina junat liikkuvat taas normaalisti
pe helmik. 09 13:41:00 2024
Rautatiealan Unionin (RAU) poliittinen lakko pysäyttää junaliikenteen maanantaina 12.2. Kaikki kauko- ja lähijunavuorot on peruttu lakon ajalta. Lakko vaikuttaa myös kaukoliikenteen yöjuniin, joita ei myöskään ajeta. Kuitenkin ennen lakkoa liikennöidään normaalisti sunnuntain 11.2. puolella lähtevät yöjunat sekä vuorot klo 04:00 saakka. Viimeinen lähiliikenteen juna Helsinkiin saapuu Kirkkonummelta (L-juna) klo 05.13.
Tiistaina 13.2.2024 kauko- ja lähijunavuorot pyritään ajamaan heti aamusta lähtien. Yksittäisiä peruutuksia lähiliikenteen osalta saattaa esiintyä.
Fintraffic yhdessä Väyläviraston kanssa muistuttaa liikkujia siitä, että kaikki liikenne ei kuitenkaan lopu rataverkolla maanantaisen lakon vuoksi. Vaikka henkilöliikennettä ei kuljekaan ja tavaraliikennettäkin vain jonkin verran, niin esimerkiksi kunnossapito- ja ratatyökalustoa liikkuu rataverkolla normaaliin tapaan. Nämä on syytä huomioida esimerkiksi tasoristeyksissä. Radan luvaton ylittäminen sekä muu asiaton oleskelu rautatiealueella on vaarallista ja laitonta myös lakon aikana.
Jaa tuttavalle:
Tiedotteet
Häiriö rautatieliikenteessä Turku-Tampere välillä.
28.09.2024
Toimialat: Logistiikka ja liikenne, Liikennetilanne
Häiriö rautatieliikenteessä Toijalassa on ohi.
27.09.2024
Toimialat: Logistiikka ja liikenne, Liikennetilanne
Häiriö rautatieliikenteessä Toijalassa
27.09.2024
Toimialat: Logistiikka ja liikenne, Liikennetilanne
Häiriö rautatieliikenteessä Tampere-Seinäjoki,ohi
24.09.2024
Toimialat: Logistiikka ja liikenne, Liikennetilanne
Häiriö rautatieliikenteessä Tampere-Seinäjoki
23.09.2024
Toimialat: Logistiikka ja liikenne, Liikennetilanne
- @finrail
-
29.11.2019 15:28
RT @Digirata_fi: Laki kulkee junan mukana. Mitä kaikkea pitää Digiradassa ottaa juridisesti huomioon, kun Suomen rautatieliikennettä kehite… -
28.11.2019 17:47
Tervetuloa Digirata-hankkeen Markkinainfoon 17.12! @Digirata_fi @vaylafi https://t.co/Pvx8GqHFDJ