Takaisin etusivulle >
Lumimyräkän jälkeen kovat pakkaset: Vaikutuksia junaliikenteeseen
ke tammik. 13 17:30:00 2021
Maanantai-illasta keskiviikkopäivään on satanut Etelä-Suomessa erittäin runsaasti lunta. Satanut lumi liikkuu tuulen ja junien viiman mukana vaihteisiin. Kiristyvä pakkanen voi vaikeuttaa edelleen tilannetta, ja aiheuttaa haasteita junakalustolle, vaihteille sekä asemalaiturien lumenpoistoon.
Lähiliikenteen supistamissuunnitelman käyttöä jatketaan
Junaliikenteessä kaksi viimeistä päivää on ollut haasteellista vallinneiden sääolojen vuoksi.
Tiivistä yhteistyötä on tehty eri rautatietoimijoiden kesken, jotta voidaan varmistaa turvallinen ja mahdollisimman sujuva liikennöinti näissä poikkeavissa olosuhteissa. Fintraffic, Väylävirasto, HSL ja rautatieoperaattorit (kuten VR) ovat yhdessä päättäneet jatkaa torstaina 14.1.2021 vuorojen vähentämistä ajan pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että A-junat ja K-junat ajetaan 20 minuutin vuorovälein. Samat vähennykset tehtiin myös tiistain ja keskiviikon liikenteeseen. Kauko- ja tavaraliikenteessä ei vähennetä liikennettä ennakolta. Päätöksen tavoitteena on taata turvallinen ja mahdollisimman sujuva liikennöinti.
Lisäksi liikennettä supistamalla saadaan työrakoja mm. rautateiden kunnossapidolle. Urakoitsijat ovat keskittyneet lumen poistoon ja vaikka lunta on poistettu näiden päivien aikana kaikilla resursseilla, niin työtä on vielä paljon jäljellä. Liikenteen sujuvuuden näkökulmasta vaihteiden puhdistaminen on kriittistä. Vaihteiden lämmityksen lisäksi vaihteita puhdistetaan junaliikenteen ehdoilla myös käsin harjoilla ja lapioilla. Öisin junaliikenteen sallimissa työraoissa niitä puhdistetaan työkoneilla. Laiturialueiden lumenpoistoa tehdään junaliikenteen ja matkustajien turvallisuuden ehdoilla päivällä sekä yöllä. Lunta on kertynyt niin paljon, että sen poisto tulee kestämään useita päiviä.
Matkustajille tämänkaltaiset häiriötilanteet näkyvät lähinnä junien myöhästymisinä tai korvaavina kuljetuksina.
VR tiedottaa asiakkailleen verkkosivuillaan (www.vr.fi) ja sosiaalisessa mediassa mahdollisista aikataulumuutoksista tai bussikuljetuksista. HSL tiedottaa lähiliikenteen muutoksista osoitteessa www.hsl.fi
Jaa tuttavalle:
Tiedotteet
Häiriö rautateiden matkustajainformaatiojärjestelmässä
15.08.2024
Toimialat: Logistiikka ja liikenne, Liikennetilanne
Häiriö rautatieliikenteessä Parkanon ja Seinäjoen välillä ohi
14.08.2024
Toimialat: Logistiikka ja liikenne, Liikennetilanne
Häiriö rautatieliikenteessä Parkanon ja Seinäjoen välillä, päivitys
14.08.2024
Toimialat: Logistiikka ja liikenne, Liikennetilanne
Häiriö rautatieliikenteessä Parkanon ja Seinäjoen välillä
14.08.2024
Toimialat: Logistiikka ja liikenne, Liikennetilanne
Häiriö rautatieliikenteessä rantaradalla ohi
13.08.2024
Toimialat: Logistiikka ja liikenne, Liikennetilanne
- @finrail
-
29.11.2019 15:28
RT @Digirata_fi: Laki kulkee junan mukana. Mitä kaikkea pitää Digiradassa ottaa juridisesti huomioon, kun Suomen rautatieliikennettä kehite… -
28.11.2019 17:47
Tervetuloa Digirata-hankkeen Markkinainfoon 17.12! @Digirata_fi @vaylafi https://t.co/Pvx8GqHFDJ